
Tarot-tulkinnat
Tarot-tulkinnat
Tarottulkinta on selvänäköinen tulkinta siitä, mitä elämässäsi on meneillään sekä seuraavista askeleista polullasi tämä hetken tilanteestasi ja nykyhetestä käsin.
Vaikka tulkinta on selvänäköinen, se kertoo kuitenkin pikemminkin siitä, mikä on nykytilanteesta käsin todennäköistä kuin 100-prosenttisesti kiveen hakattua, sillä meillä jokaisella on valta, vastuu ja vapaa tahto päättää tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme. Tarot onkin siis mitä oivallisin itsetutkiskelun työkalu ja sen avulla voidaan päästä katsomaan millaisia pelkoja ja toiveita alitajunnassamme on ja miten voimme päästä yksinkertaisinta reittiä sydämemme toiveita kohti. Tarottulkinnan on tarkoitus herättää omaa ajattelua ja kyseenalaistaa vanhoja mielenpinttymiä ja avata ovia uudenlaisille ajattelun urille. Tarot voi myös nostaa esille pelkoja ja sitä, mitä nimenomaan emme elämäämme halua. Se ei tarkoita sitä, että nämä negatiivisiksi kokemamme asiat olisivat automaattisesti toteutumassa, vaan pikemminkin tällaisen tulkinnan on tarkoitus herättää näkemään, mitkä asiat ovat jo käyneet meille vanhoiksi ja kuluneiksi ja mille haluamme sanoa ei.
Tiedän, että minulle on suotu näkijyyden lahja syystä, ja asiat, jotka minulle näytetään, ovat hyvin tarkoituksenmukaisia, ja nimenomaan annettuja. Suhtaudun kykyihini suurella kiitollisuudella ja nöyryydellä, ja tiedän tekeväni arvokasta palvelutehtävää näitä muiden hyväksi käyttäessäni. Voin siis niin toivoessasi nähdä seuraavat mahdolliset askeleesi sydämesi toiveita kohti, mutta silti meillä jokaisella on vastuu tekemistämme valinnoista ja useimmat unelmat ja toiveet vaativat myös käytännön suunnitelmia ja toteutusta, jotta saavutamme ne ihan oikeasti.
Tekemieni tarottulkintojen kantava teema on ollut "korkein potentiaali ja sielun ja sydämen syvimmät toiveet" niin kauan kuin muistan tulkintoja tehneeni. Toivon tulkintojeni näyttävän sinulle sen, mitä kohti haluat mennä ja millaisia asioita unelmiesi tiellä tällä hetkellä on sekä antavan myös konkreettisia työkaluja matkallesi ja uusia näkökulmia oman mielesi kanssa työskentelyyn. Kaikki tarottulkintani ovat myös halutessasi (kauko)reikihoidollisia. Jos haluat tulkinnan hoitavan vaikutuksen, sinun tarvitsee olla hoidolle vain auki. :)

Kirjallinen tulkinta
Tämä on intuitiivinen laaja tarottulkinta, jossa käytän tarotkorttien lisäksi myös selväaistejani. Tulkinnoissani kanavoituu usein seuraavat askeleesi kohti sielusi syvimpiä toiveita. Voit valita tulkinnassa katsottavan teeman, esimerkiksi rakkaus, perhe-elämä, terveys, työ tai opiskelu tai voit antaa korttien näyttää mitä tässä hetkessä sinun sielunpolkuasi on hyvä tietää.
Teen tulkinnan etänä noin kahden viikon (14-16 vuorokauden) sisällä tilauksesta.
Nostan sinulle vähintään 11 korttia: menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus -teemalla sekä ohjauksen seuraaviin askeliin.
Laitan sinulle tulkinnan tehtyäni kuvat nostamistani korteista sekä vähintään kolmen A4-sivun mittaisen kirjoitetun viestin tulkinnassa esiin nousseista teemoista.
Näissä tulkinnoissa nousee usein teemoja seuraaville 3-12 kuukaudelle riippuen tämän hetken elämäntilanteestasi, joten tulkinta toimii tienviittana, johon voit palata seuraavien kuukausien aikana useamman kerran.
Tulkinnan hinta on 65€. Saat maksutiedot tilauksen yhteydessä.
Tarkemmat tiedustelut ja tilaukset sähköpostitse valtaminna@gmail.com tai viestitse numerosta +358 44 2129340.

Tulkinta työhuoneellani/videopuhelussa
45 minuutin tulkinta 50€
90 minuutin tulkinta 85€
Tulkinnoissani kanavoituu usein seuraavat askeleesi kohti sielusi syvimpiä toiveita. Voit valita tulkinnassa katsottavan teeman, esimerkiksi rakkaus, perhe-elämä, terveys, työ tai opiskelu tai voit antaa korttien näyttää mitä tässä hetkessä sinun sielunpolkuasi on hyvä tietää.
Varaa lyhyempi aika, kun kaipaat selvyyttä pienempään teemaan ja pidempi aika, kun tuntuu, että olet jollain lailla isomman muutoksen äärellä. Tulkinta voidaan toteuttaa joko paikan päällä työhuoneellani tai Whatsapp-videopuhelussa.
Tarkemmat tiedustelut ja tilaukset sähköpostitse valtaminna@gmail.com tai viestitse numerosta +358 44 2129340.